Mun elämä koostuu nimittäin lukuisista hyvistä ja sanottaisko "vähemmän hyvistä" asioista. Mun elämään nimittäin kuuluu enemmän ja vähemmän itsestäni riippuvia kommelluksia ja suorastaan huonoa onnea, eli sattuu ja tapahtuu. Yleensä ku alkaa tapahtua, niin kaikki tulee rytinällä samaan syssyyn. Silloin ei voi välillä ku nauraa makeasti, muuten varmaan sekoaisin. Ystäväni yleisin lause on mun kommelluksille et "Ei voi olla totta", mut kyllä se vaan on .

Kerron pienen esimerkin miten asiat menee. Kesäni sujui suht normaalisti, oikeastaan loistavasti. Kesä alkoi tehdä pikku hiljaa loppuaan, kun alkoi myös tapahtua. Kaikki alkoi kun ostin auton ja sitten se muutaman viikon päästä lasahti pihaani, jee jee, perussettiä ajattelin, ihan mun tuuria. Ajelin sit laina-autolla sillä aikaa, ennen kuin sain omalle korjaajan paikalle.

Viikon päästä auton lasahtamisesta alkoi tapahtumaketju *syvä huokaus*. Keittiöpöytä hajosi, eikä uutta, mieleistä löytynyt yhdestäkään kaupasta, ei tietenkään... No, onneksi on ihania ihmisiä vielä olemassa ja se korjattiin.

Olin ostanut olohuoneeseen uuden valkoisen ryijymaton ja olin ehdottomasti kieltänyt poikaani syömästä ja juomasta olohuoneessa mitään. No, itse tietenkään en sotke, enhän... Join kaakaota sohvalla ja laitoin mukin pöydälle kun olin saanut tarpeekseni. Poikani oli ulkona niin pystyin sen tekemään. Hän tuli kotiin ja onnistui keikauttamaan pöytää niin, et matossa oli kaksi mukavan kokoista kaakaolänttyä, jes, en tienny olisinko itkeny vai nauranu, ehkä se oli siltä väliltä. Menin äkkiä kylppäriin sitä pesemään ja se lähti kuin lähtikin puhtaaksi, mutta nostaessani raskasta vettä valuvaa mattoa, niin selkä tietysti jämähti, jeah mikä tunne. No, pääasia oli että matto puhdistui .

Yksi päivä meni hienosti, selkä tosin oli vielä arka, mut muuten meni ok. Mut eipä siitä tosiaan nautittu kauan. Lähdin eräs ihana, aurinkoinen perjantaipäivä kotiin tuntia aikaisemmin, että pääsee nauttimaan ihanasta säästä kotipihalle. Istuin tähän laina-autoon, kun omani ei vielä ollut kunnossa, mutta työn alla juuri. Ja ette usko, auto ei inahtanutkaan. En meinannu uskoa enää itekkään sitä todeksi. Pistin silmät hetkeksi kiinni ja mietin mille alkais. Soitin avun paikalle ja päätin mennä odottamaan apujoukkoja aurinkoiselle terassille. Eipä aikaakaan kun juomaani lensi amppari. Se alko tuntua jo viimiseltä niitiltä, pää punaisena menin tarjoilijan luo: "Tarjoilija, tarjoilija, juomassani on ampiainen!! Ei hän alkanu sieltä sitä kaivamaan ylös, vaan antoi uuden juoman . Pääsin kotiin, oma auto oli korjattu, ja laina-auto haettu kaupungista, kaikki taas hyvin, hetken.

Lähdin pyöräilemään erään joen varteen ja jätin pyörän niille varattuun paikkaan, ja tietenkin lukittuna. Aikani istuttuani katselemassa kaunista suomen luontoa ja nauttimassa ihanasta ilmasta päätin lähteä kotiin, kun nälkä vatsassa nipisteli. Kaivoin avaimet taskustani ja ylläri pylläri, eihän siinä ollutkaan pyöränavainta. Olin lainannut pyörääni pojalleni, koska hänen pyöränsä oli rikki, enkä ollut muistanut pyytää avainta takaisin. Dodii, siinä sitä taas oltiin ja puhelin piippasi varotuksena kohta tyhjästä akusta... Jännitti, et riittääkö virta niin kauan, että saan sanottua sille ihmiselle, jonka ajattelin pystyvän minut hakemaan,  missä oon ja mitä on tapahtunut ja se riitti. Onni onnettomuudessa, jos niin voi tähän sanoa. Pääsin jälleen kotiin.

Seuraavaksi sitten hajosi digiboksi, jep jep!!! Tv veteli kans viimisiään, niin päätin ostaa kokonaan uuden tv:n, sinne meni sänkyrahat, mitkä olis ehdottomasti pitäny mennä uuteen sänkyyn tai lähinnä kunnon patjoihin tuon mun kipeän selän takia... Mut näin sit sillä kertaa.

Ja kaikki tuo (lukuunottamatta mun oman auton särkymistä) tapahtui yhden viikon aikana. Moni kaverini katto mua ja pyöritteli päätään, ei kukaan voinu muuta kuin ihmetellä, miten yhdelle ihmiselle voi sattua niin paljon lyhyessä ajassa. Mut, niin mulle vaan voi!!